Ulkoasiainministeri Paasion puheenvuoro ARNEKin ja Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan seminaarissa 28.3.1990
ASEIDENRIISUNTA, TURVALLISUUS JA SUOMI
Ajat muuttuvat, muutummeko me niiden mukana? Näin voitaisiin tiivistää tämän seminaarin teema. Kun käydään keskustelua turvallisuuspoliittisen toimintaympäristömme muutoksista, kaivataan huimaa vauhtia etenevien prosessien valpasta erittelyä. Olennaisen erottaminen tapahtumien virrasta on
arvossaan eikä tiettyä spekulointiakaan voida paheksua.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja ARNEKin yhteinen pohdinta osuu monestakin syystä otolliseen ajankohtaan. Suomessa joudumme tarkastelemaan oman turvallisuuspolitiikkamme keskeisiä tekijöitä Euroopan ja lähialueidemme muutosten valossa. Mutta yhtä lailla voimme pyrkiä vaikuttamaan näihin muutoksiin hahmottumassa olevan uuden eurooppalaisen turvallisuusrakenteen puitteissa. Nykytilanteessa sopeutujan rooli ei välttämättä ole ainoa, joka Suomelle on tarjolla.
Viime vuosina ja kuukausina tapahtumat ovat vyöryneet sellaisella vauhdilla, että myös kuva aseidenriisunnan ongelmista ja mahdollisuuksista on olennaisesti toinen kuin vielä 1980-luvun puolivälissä.
Huomattava kehityspiirre uudessa tilanteessa on se, että aseidenriisunta perinteisessä mielessä on lakannut elämästä omaa elämäänsä. Se on tukevasti kytkeytynyt yleispoliittiseen kehitykseen. Ehdotusten uskottavuutta mitataan tänään myös sen mukaan, miten ne saavat kannatusta kansanvaltaisesti valituissa elimissä. Käsitykseni on, että Euroopan ylivarustellut kansat katsovat tulevansa toimeen vähemmillä aseilla kuin tähän asti, jolloin jäykät liittokuntarakenteet ovat sanelleet aseistuksen tason.
Todellisen aseidenriisunnan mahdollisuudet ovat huomattavasti kasvaneet. Tästä on saatu vakuuttavaa näyttöä sekä suurvaltojen välisissä asevalvontaneuvotteluissa että ETYKin puitteissa käytävissä sotilaallista turvallisuutta koskevissa neuvotteluissa. ETYK-maat ovat vast'ikään vertailleet sotilasoppejaan. Niidenkin keskustelujen pohjalta näyttää mahdolliselta, että asevoimien purkaminen Euroopassa edistyy myös tulevaisuudessa.
Poliittinen kehitys vauhdittaa aseistuksen vähentämistä tavalla, jota vielä vuosi sitten ei voitu ennakoida. Tästä paljonpuhuvana esimerkkinä ovat Wienin TAE-neuvottelut. Niissä on jouduttu kirjaamaan muualla tehtyjä supistuspäätöksiä. Vain muutama viikko sitten suurvaltojen ulkoministerit sopivat Keski-Eurooppaan sijoitettujen joukkojensa enimmäismääristä. Nyt jo kysytään, voivatko edes nämä molemmille suurvalloille kullekin sovitut 195 000 miestä jäädä Keski-Eurooppaan.
Aseidenriisunnan pääongelmana ei enää ole poliittisen tahdon puuttuminen vaan vähennysten hallittu toteuttaminen niin, ettei vakaus vaarannu. Sotilasliittojen rooli asettuu tässä kohdin aivan uuteen valoon. Niiltä odotetaan nyt, että ne hyvässä järjestyksessä auttavat Eurooppaa siirtymään uuteen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen, jossa ei enää ole tiukkaa blokkirakennetta.
Puolueettomana maana Suomen on lupa odottaa, että myös sotilasliittojen ulkopuolisten Euroopan maiden
turvallisuustarpeet otetaan huomioon, ja että ne voivat täysin osallistua maanosamme uusien turvallisuusrakenteiden luomiseen.
Aseidenriisunnan myönteinen yleiskuva ansaitsee muutamia täsmennyksiä, joita me Suomessa emme voi jättää vaille huomiota. Useita prosesseja on vasta alullaan tai ainakin sen verran kesken, etteivät niiden vaikutukset Pohjois-Eurooppaan ole vielä selvästi näkyvissä.
Tavanomaisten asevoimien supistamisneuvottelujen osalta lähdemme siitä, että sotilasliittojen jäsenmaiden joukkojen ja aseiden vähennykset ulottuvat myös meidän lähialueillemme. Kun vastakkainasettelua Keski-Euroopassa puretaan, on kysymykset alueellisista vahvuuksista ja tuhottavan kaluston
välivarastoinnista ratkaistava niin, että paine sivustoilla ei kasva. Yhtä tärkeää on estää, ettei Pohjolan lähialueilla toteudu aseistuksen merkittävä laadullinen parantaminen muualla tapahtuvien vähennysten seurauksena.
Keskimatkan ohjussopimuksen (INF) täytäntöönpano etenee käytännössä ongelmitta ja se merkitsee ko. asejärjestelmien nopeata poistumista myös meidän lähialueiltamme. Muun ydinaseistuksen osalta tilanne on mutkikkaampi eikä se ole kannaltamme ongelmaton. Strategisten ydinaseiden vähennyssopimus (Start) valmistunee allekirjoituskuntoon tämän vuoden kuluessa.
On myönteistä, että pitkänkantaman ydinasejärjestelmien määrä vähenee merkittävästi. Samalla kuitenkin kiinnitämme huomiota sen eräisiin alueellisiin vaikutuksiin. Lentokonesijoitteisten ydinaseiden suhteellinen merkitys näyttäisi sopimuksen myötä kasvavan. Tunnemme huolta näiden aseiden potentiaalisista lentoreiteistä. Tämä ei ole uusi ongelma, mutta se nousee esille nyt uudessa yhteydessä.
Merisijoitteiset strategiset risteilyohjusjärjestelmät jäävät kokonaan tulevan Start-sopimuksen ulkopuolelle. Pintalaivaston kehitykseen ei siis käynnissä olevien
neuvottelujen avulla vaikuteta.
Odotamme kuitenkin, että myös merellisissä asevalvontakysymyksissä tapahtuu jonkinasteista liikettä. Olisi erikoista, jos suurvaltadialogin nykytila ja edistyminen muilla asevalvontasektoreilla eivät mitenkään koskettaisi merellisiä kysymyksiä. Toisaalta suurvaltasuhteiden myönteinen kehitys on omiaan vähentämään jännitystä myös merialueilla.
Uuden avoimuuden ja vuoropuhelun ilmapiirissä Suomi pitää luonnollisena, että se osallistuu keskusteluun ajankohtaisista aseidenriisuntakysymyksistä. Näin olemme tulevasta TAE-sopimuksesta. Näin olemme tehneet tarpeen tullen myös kahdenvälisesti, esimerkiksi kuultuamme että ydinkokeita Novaja Zemljalla suunnitellaan lisättävän.
Keskeinen kysymys Suomen osalta kuuluu, missä vaiheessa ja miten Suomen tulisi liittyä Euroopan aseidenriisuntaprosesseihin. Meillä on tähän pyritty vastaamaan eri tavoin ja erilaisia argumentteja käyttäen, mutta tilanne on ollut jokseenkin sama monessa muussakin sotilasliittojen ulkopuolisessa Euroopan maassa. Yksiselitteistä vastausta en pyri antamaan eikä sellaista vielä voitasikaan antaa. Eräitä näkökohtia on kuitenkin esitettävissä.
Uhkakuva laajamittaisesta sotilaallisesta yhteenotosta Euroopassa on väistymässä. Suomi on puolestaan ennenkin hoitanut asiansa niin, että emme ole uskoneet joutuvamme aseelliseen selkkaukseen muuten kuin laajemman eurooppalaisen konfliktin yhteydessä. Viimeaikainen kehitys on vain vahvistanut käsitystämme siitä, että suhteemme kaikkiin Euroopan valtioihin on rakennettu kestävälle pohjalle. Suomi on sodanjälkeisen ajan haasteissa kehittänyt omaa puolustuskykyään, joka muodostaa otollisen osan Pohjolassa vallitsevasta vakaudesta.
Vaikka sotilasliittojen aseistusta Euroopassa vähennetäänkin, paljon on vielä tehtävä ennen kuin puolustuksellisuus toteutuu. Suomen lähialueilla on lisäksi alueita, joilla on pysyvää strategista kiinnostusta. Näitä ovat tunnetusti Kuolan ja Leningradin alueet sekä Itämeri mukaan luettuna Tanskan salmet. Saksojen yhdistyminen vaikuttaa myös Itämeren sotilaalliseen tilanteeseen.
Poliittisten muutosten aiheuttama epävarmuus ei ole aiheuttanut jännitystä kansainvälisissä suhteissa. Esimerkiksi Saksan yhdistymisneuvottelut kuvastavat täysin uudenlaista luottamusta siihen, että visaisetkin ongelmat ovat ratkaistavissa neuvotteluteitse.
Vaikka nykyisen myönteisen kehityksen tielle saattaa ilmaantua esteitä, jopa takaiskuja, on paluu sodanjälkeiseen tilanteeseen ja tiukkaan vastakkainasetteluun äärimmäisen epätodennäköistä. Blokkirakenteen purkautumiseen voi kylläkin liittyä erityyppisten konfliktien vaara.
Uskon, että Suomen kannalta ei olisi hyödyllistä liittyä aseidenriisuntapyrkimyksiin yksipuolisin toimin. Suomi ei uhkaa ketään. Emme ole kasanneet itsellemme aseellista voimaa, josta muut vaatisivat meitä nyt luopumaan. Toisessa yhteydessä olen katsonut ja katson edelleen, että Suomen ei nykyisessä tilanteessa tulisi nostaa puolustusmenojensa osuutta bruttokansantuotteesta. Puolustusvoimien kehittäminen vaatii nyt poikkeuksellista tarkkaavaisuutta.
Suomi on valmis ETYKin puitteissa osallistumaan aseidenriisuntakeskusteluihin. Tälle vuodelle kaavailtu huippukokous saattaa jo luoda suuntaviivat sellaisille sotilaallista turvallisuutta koskeville neuvotteluille, joihin kaikki ETYK-valtiot ottavat osaa. Myös Helsingissä 1992 alkava ETYKin seurantakokous saa tarkasteltavakseen maanosamme uusien rakenteiden koko kirjon, joihin sotilaallinen turvallisuus olennaisesti kuuluu. Näihin neuvotteluihin olemme valmiit.