Dokumentarkiv och kronologi för Finlands utrikespolitik
Tillägg bokmärke

Ulkoasiainministeri Pertti Paasion lausunto hallituksen neuvottelun jälkeen 3.7.1990

Humanitaarisista ja ihmisoikeussyistä Suomen hallitus ei näe esteitä neuvostojuutalaisten kauttakululle Suomen kautta Israeliin tai muualle.

Hallitus edellyttää, että kauttakulkijoilla on Suomessa vapaasti mahdollisuus uudelleenharkita matkasuunnitelmiaan.

Hallitus katsoo Geneven 1949 yleissopimuksen perusteella, että Israel ei saa asuttaa omia kansalaisiaan vuonna 1967 tai sen jälkeen miehittämilleen palestiinalais- ja arabialueille.

Hallitus pitää sen vuoksi tärkeänä, että Israel noudattaa ilmoittamaansa politiikkaa, jonka mukaan se ei asuta neuvostojuutalaisia näillä alueilla.

Palastiinalaisten oikeuksien kunnioittaminen ja käytännön toimet niiden toteuttamiseksi ovat - yleisten rauhanpyrkimysten osana - erityisen ajankohtaisia vallitsevassa jännittyneessä tilanteessa Lähi-idässä ja Israelin miehittämillä palestiinalaisalueilla.

Hallitus toivoo sen vuoksi, että kalkki osapuolet, ml. Israelin hallitus, tekevät kaikkensa viime vuonna lupaavasti käynnistyneen rauhanprosessin uudelleen aloittamiseksi.

Tillägg bokmärke