Ulkoasiainministeri Pertti Paasion Studia Generalia-luento 7.3.1991 Helsingin yliopistolla
PUOLUEETTOMIEN JA SITOUTUMATTOMIEN MAIDEN PAIKKA MAAILMANKARTALLA
Englannin pääministeri, lordi Salisbury totesi lähes sata vuotta sitten, että maailma oli jakautunut "elinvoimaisiin" ja "kuoleviin" valtioihin. Elinvoimaisen valtion tunnusmerkkeihin laskettiin kasvava sotilasvoima ja suuri maantieteellinen koko. Pienet valtiot eivät tässä maailmankuvassa erottuneet.
Kansainvälinen järjestelmä on muuttunut monella tavoin sitten lordi Salisburyn aikojen. Valitettavan usein muutokset ovat tapahtuneet suursotien seurauksena.
Ihmiskunta on sen vuoksi kuluneen vuosisadan aikana ollut ikäänkuin sotilaallisen turvallisuusajattelun vanki.
Nyt on jäämässä taakse ideologisesti ja sotilaallisesti jakautunut maailmanyhteisö, joka syntyi toisen maailmansodan raunioille. Sodan voittajat asettuivat sotilasliittojen ja kilpavarustelun johtoon. Tämä johtoasema kävi niille kuitenkin kalliiksi, eikä sotilaallinen kilpailu ole välttämättä kohentanut niiden taloudellista
asemaa.
Kansainvälistä asemaansa ovat pikemminkin vahvistaneet ne dynaamiset kauppavallat, jotka ovat voineet sijoittaa voimavarojaan kilpailukykyiseen teknologiaan ilman varustautumisen taakkaa.
Kansainvälisen järjestelmän muutoksen eräs peruspiirre on kaksinapaisuuden korvautuminen moninapaisuudella. Japanin johtama Tyynenmeren alue, Yhdysvaltain johtama "läntinen hemisfeeri" ja Euroopan Yhteisön johtama Eurooppa muodostavat taloudelliset voimakeskukset. Näiden ohella omat kasvukeskukset ovat muotoutumassa Kiinaan ja oletettavasti myöhemmin myös Neuvostoliittoon. Syntyvässä uudenlaisessa järjestyksessä eivät voimakeskukset enää ole välttämättä toisiaan tasapainottavia. Tämän järjestyksen vakauttaminen edellyttää kollektiivisten turvallisuustoimien tehostamista.
Kansainvälisen järjestelmän kehitysdynamiikka näyttää vaativan toimivia markkinoita, poliittista vakautta, ihmisoikeuskien kunnioittamista ja kykyä mukautua kansainvälisen kaupan työnjakoon. On löydettävä menestymisen eväät avoimesta integraatiosta, ei sulkeutumisesta ja disintegraatiosta.
Pitemmällä aikavälillä on syntymässä globaali keskinäisriippuvuuteen nojaava maailmanyhteisö, jossa ei niinkään jaeta valtiokohtaisia viholliskuvia, vaan koko
ihmiskuntaa yhteisesti koskettavia uhkia. Tällaisessa yhteisössä kehitys nojaa osallistumiseen ja etujen aiempaa pitemmälle menevään yhteen sovittamiseen.
Tälle kehitykselle antaa pontta se, että kaksi suurvaltaa ovat pyrkineet luomaan vakaan yhteistyösuhteen, jonka päämääränä on väkivallattomampi maailmanyhteisö. Suurvallat etsivät pitemmällä aikavälillä itselleen uudenlaista, kumppanuuteen perustuvaa roolia maailmanyhteisössä.
Kahtiajaon murtuminen on kuitenkin prosessi, josta erottuu ristiriitaisiakin ilmiöitä. Toisaalta on syntynyt alueellista epävakaisuutta, josta juuri päättynyt Persianlahden sota tarjoaa yhden esimerkin. Toisaaltamonia pitkään jatkuneita alueellisia konflikteja on saatu nopeastikin ratkaistuksi tai niitä koskevat
vakavat neuvottelut käyntiin.
Tällä kehityksellä on erityisen suuri merkitys kehitysmaille, joista valtaosa kuuluu sitoutumattomien maiden liikkeeseen. Kahtiajaon jälkeinen maailmanjärjestys
hakee lähivuosina globaalia ja alueellista muotoaan.
Nyt on paikallaan kysyä, mikä on puolueettomien ja sitoutumattomien valtioiden asema moninapaistuvassa, dynaamisesti kehittyvässä ja keskinäiseen riippuvuuteen perustuvassa kansainvälisessä järjestyksessä?
+++
Puolueettomuus ja sitoutumattomuus ovat olleet usein pienten valtioiden keinoja, joilla on pyritty vähentämään voimapolitiikan vaikutusta. Kylmän sodan vastakkainasettelun oloissa puolueettomuus osoittautui etenkin Euroopassa toimivaksi turvallisuuspoliittiseksi ratkaisuksi. Siellä puolueettomat ja sitoutumattomat
maat saattoivat toimia vastakkainasettelua liennyttävänä maaryhmänä ETYK-prosessia vahvistamalla.
Puolueettomien maiden tärkeimmät haasteet liittyvät Euroopan muutoksiin. Eurooppa onkin taloudellisen integraation, poliittisen yhteistyön ja ETYK-prosessin
avulla ratkaisemassa vuosisataista turvallisuusongelmaansa. Kehitys on ollut edullinen etenkin pienille valtioille. Wienin kongressi vuosina 1814-15 oli neljän
eurooppalaisen suurvallan konsertti. Nyt maanosassamme on jo 34:n maan orkesteri.
Kehitys on luomassa yhteisiin arvoihin ja markkinatalouteen perustuvan maanosan, jossa vuosisataiset kansalliset ja valtiolliset ristiriidat on tarkoitus ratkaista pysyvästi rauhanomaisesti.
Euroopassa kaikki perinteiset puolueettomat ja sitoutumattomat maat joutuvat nyt arvioimaan perusteellisesti suhdettaan Euroopan Yhteisöön. Itävalta on hakenut
jäsenyyttä ja Ruotsin voidaan odottaa jättävän hakemuksensa jo ennen tulevaa syksyä. Euroopan yhteisön ilmoittaneen kannan mukaan varsinaiset jäsenyysneuvottelut voisivat alkaa vasta vuoden 1993 alussa.
Lähdemme siitä, että Euroopan Talousalue (ETA) saadaan aikaan. On mahdollista, että tämän jälkeen EY laajentuu joillain uusilla jäsenillä. Euroopan integraatio eri
ulottuvuuksineen ei ole pysähtynyt, vaan siinä mukana olevat valtiot kulkevat samaan suuntaan.
Euroopan Yhteisön ulko-, turvallisuus- ja etenkin sotilaspoliittinen rooli on vielä selkiintymätön. Kehitykseen vaikuttavat sekä EY:n ulkoisessa ympäristössä tapahtuvat poliittiset muutokset että yhteisön sisäinen tavoitteenasettelu. Yleiseurooppalaiset turvallisuusrakenteet, sekä NATO:n,Länsi-Euroopan Unionin (WEU) ja
EY:n keskinäissuhteet ovat parhaillaan aktiivisen pohdinnan kohteena. Euroopan Yhteisö on asettanut tavoitteekseen poliittisen unionin luomisen. Sen lopullinen
sisältö on avoin. Euroopan Yhteisön ratkaisut tulevat joka tapauksessa olemaan merkittäviä puolueettomien maiden kannalta.
Meneillään olevassa historiallisessa Euroopan yhdentymisprosessissa kaikki maanosan valtiot joutuvat punnitsemaan uudelleen perinteisen kansallisen
suvereniteetti-käsitteen sisältöä.
Vastakkainasettelun jälkeisessä tilanteessa itäisen Keski-Euroopan valtiot ovat luomassa itselleen uudenlaista turvallisuuspoliittista asemaa. Eräät näistä
maista pysyttäytynevät sotilaallisesti liittoutumattomina kun Varsovan liitto on nyt sotilaallisena rakenteena lakannut olemasta. Ne pyrkivät myös aktiivisesti
osallistumaan taloudelliseen integraatioon. Näin ne lähivuosina antavat aiempaa voimakkaamman panoksen yhdentyvän Euroopan kehitykselle.
Tärkeää on ennen muuta se, että Euroopan turvallisuuspoliittista arkkitehtuuria kehitetään tasapainoisesti ja harkiten. Etenkin itäisen Keski-Euroopan maissa
korostuu tänään se, että turvallisuutta vahvistetaan parhaiten niiden taloudellista ja sosiaalista asemaa kohentamalla.
Euroopan myönteinen kehitys ei olisi ollut mahdollista ilman Mihail Gorbatshovin johdolla toteutettua Neuvostoliiton uudistuspolitiikkaa. Toisaalta Neuvostoliiton
vitaalit edut ulottuvat myös Aasiaan ja Lähi-itään rajoittuville alueille. Euroopan hyvinvoinnin ja turvallisuuden perusongelma on jatkossa yhä selvemmin
kuitenkin se, että yhdentyvän Euroopan ja Neuvostoliiton välille ei synny kehityskuilua.
Neuvostoliiton uudistuspolitiikka on suurissa vaikeuksissa. Talousuudistus ei etene ja sen sisällöstä on syntynyt vakavia erimielisyyksiä. Maan sisäpoliittinen
murros sisältää monia tasoja. Avainasemassa on se, miten keskuksen ja tasavaltojen väliset suhteet ratkaistaan. Meidän on vältettävä kaavamaisia ja kärjistäviä
tulkintoja.
Suomelle on tietenkin merkittävää, miten Baltian maiden itsenäisyyspyrkimykset edistyvät. Tämä prosessi on osa uuden Euroopan syntyä, jossa korostuvat toisaalta
kansalliset erityispiirteet ja toisaalta yhdentymisen monet ulottuvuudet.
Kahtiajaon murtuminen Euroopassa ja Neuvostoliiton valtiollinen murros ovat tapahtuneet lähes väkivallattomasti. On toivottavaa, että näin kehitys jatkuisi
myös tulevaisuudessa. Se on tärkeää koko maanosalle.Etenkin pienten valtioiden asemaa vahvistava, ETYK-henkinen Eurooppa onkin vääjäämättä syntymässä. Tätä todisti myös se, miten Baltian maissa tapahtuneita väkivaltaisuuksia on voitu ryhtyä käsittelemään kaikkia hyödyttävällä tavalla nimenomaan ETYK-mekanismiin nojautumalla.
+++
Maailmanlaajuisen ideologis-sotilaallisen vastakkain asettelun mureneminen on merkinnyt huomattavaa haastetta sitoutumattomien maiden liikkeelle. Siirtomaiden
vapauttaminen, neokolonialismin torjuminen ja poliittinen riippumattomuus suurvalloista olivat sitoutumattoman liikkeen eräitä ensimmäisiä tavoitteita.
Sitoutumattomien liikkeeseen kuuluvan Afganistanin edustaja totesi vuonna 1966: "Noudatamme politiikkaa, jolla pyrimme pysymään erossa poliittisista tai
sotilaallisista blokeista". Valtaosa liikkeen valtioista halusi välttää joutumasta etenkään itä-länsi-konfliktin piiriin, jonka vuoksi ne pysyttäytyivät sotilasliittojen
ulkopuolella. Kylmän sodan ideologinen kamppailu kärjisti kuitenkin liikkeen sisäisiä ristiriitoja monien merkittävien jäsenvaltioiden ottaessa kantaa sosialistisen leirin puolesta. Afganistaninkaan noudattama sitoutumattomuus ei estynyt sitä joutumasta suurpoliitikan pelinappulaksi.
Myöhemmin taloudelliset ja kehitykseen liittyvät päämäärät nousivat etualalle. Liike on ollut siten osa kehitysmaarintamaa. Tavoitteeksi otettiin uusi kansainvälinen talousjärjestys. Sitoutumattomien maiden ryhmittymä muodostuu kuitenkin poliittiselta ja taloudelliselta kehitystasoltaan hyvin erilaisista valtioista. Latinalaisen Amerikan suurin ongelma on velka. Afrikassa kamppaillaan vielä kehityksen perusedellytysten kanssa. Monet Aasian "pienet tiikerit" ovat osa maailmantalouden dynaamisinta aluetta. Näitä kehityseroja kehitysmaiden on ollut poliittisista syistä äärimmäisen vaikea tunnustaa.
Pohjois-etelä vuoropuhelu on ollut jo pitempään tiensä päässä. Uusi kansainvälinen talousjärjestys syntyi, muttei kehitysmaiden tavoitteiden mukaisesti.
Globaalit kehitysongelmat ovat kärjistymässä. Maailmantalous tarvitsee rakenteellisia ratkaisuja. Luonnonvarojen käytön ja ympäristön ongelmat käyvät yhä
polttavammiksi.
Uutta vuoropuhelua tarvitaan, mutta uudelta ja entistä realistisemmalta pohjalta. Tosiasioiden eli kehitysmaiden kehityserojen tunnustamisen tulisi olla tässäkin
viisauden alkuna.
Sitoutumattomien maiden yhtenäisyyttä tarvitaan jatkossa nimenomaan maailmanlaajuisia kehitysongelmia ratkottaessa. Ne edustavat löyhänäkin ryhmittymänä
kehitysmaiden perusnäkemyksiä. Ne muodostavat näin keskeisen voimatekijän luotaessa aiempaa oikeudenmukaisempaa ja rauhanomaisempaa uutta kansainvälistä järjestystä.
+++
Persianlahden sota lisäsi kansainvälistä jännitystä. YK:ssa saavutettu historiallinen yhteisymmärrys sekä sodan odotettua nopeampi päättyminen tarjoavat kuitenkin
mahdollisuuden jatkaa päättäväisesti toimenpiteitä, joilla pyritään rakentamaan aiempaa turvallisempaa kansainvälistä yhteisöä.
Persianlahden tapahtumat ovat on osoittaneet, että YK:sta voi olla apua sen jäsenmaille, nimenomaan sen pienille jäsenmaille. Suomi antoi tukensa maailmanjärjestölle kriittisenä hetkenä. Viimeisenä keinona turvallisuusneuvosto oikeutti kaikkien mahdollisten keinojen —siis myös voiman käytön— valloittajan
ajamiseksi Kuwaitista. Suomen toiminnan lähtökohta oli turvallisuuspoliittinen: pienen jäsenmaan itsenäisyyden palauttaminen. Emme olleet sodan suhteen puolueettomia, vaikka itse sotatoimiin emme osallistuneetkaan.
Persianlahden sodan jälkeisissä turvallisuusjärjestelyissä testataan YK:n todellinen kyky toimia uudenlaisen ja entistä turvallisemman maailmanjärjestyksen
luomiseksi. Lähi-itä on muodostanut maailman vaikeimmin hallittavissa olevan alueellisen kriisipesäkkeen. Sinne on luotava laajaan turvallisuusajatteluun nojaava
rauhanjärjestys, jossa alueen valtioilla itsellään on keskeinen osa. On tosiasia, ettei pysyvää rauhaa saada alueelle, ellei palestiinalaisongelman ratkaisemisessa
edetä. Vasta tämän jälkeen voimme odottaa uuden maailmanjärjestyksen periaatteidentoteutumista alueella.
Persianlahden sodan jälkeen on päättäväisesti jatkettava YK:n kehittämistä kollektiivisen turvallisuuden järjestelmänä. Pohjoismailla on tässä suhteessa hyvät
mahdollisuudet toimia aloitteellisesti. Suurvaltojen yhteistyöhön nojautuva vahva YK voisi jatkossa hillitä ratkaisevasti alueellista geopoliittista kilpailua,
joka on ollut maailmanrauhan suurin uhka nimenomaan tällä vuosisadalla. Tämä tarjoaisi mahdollisuudet täysipainoisen huomion keskittämisen maailmanlaajuisiin
kehitysongelmiin sekä ekologisiin kysymyksiin.
Olennaista, ehkäpä ratkaisevaa, YK:n vaikutusvallan kehittämisen kannalta on se, miten sitoutumattomien maiden liike pystyy kokoamaan rivinsä muodostaakseen
uskottavan poliittisen voiman maailmanjärjestössä. Persianlahden sota oli myös seurausta kehitysmaissa meneillään olevasta hallitsemattomasta asevarustelukierteestä. Sota lisäsi entisestään sitoutumattoman liikkeen sisäisiä ristiriitoja. Irakhan on ollut liikkeen merkittävä jäsenmaa. Liikkeen sisäisistä
ongelmista kielivät myös ne epäonnistuneet rauhanaloitteet, joita ryhmän vaikutusvaltaisimmat valtiot luonnostelivat sodan kestäessä.
Uutta ja väkivallattomampaa kansainvälistä järjestystä luotaessa tarvitaan puolueettomien sekä sitoutumattomien maiden aiempaa aktiivisempaa panosta. Kahtiajaon jälkeisessä kansainvälisessä yhteisössä niiden politiikan sisältöön on tulossa luonnollisesti uusia piirteitä. Niiden vaikutusvalta riippuu paljolti YK:n ja
ETYK:n kaltaisista turvallisuusinstituutioista.
Sitoutumattomat ja puolueettomat maat ovat voineet liennyttää ideologisia ja sotilaallisia vastakohtaisuuksia pysyttäytymällä sotilasliittojen ulkopuolella. Yhteistä
turvallisuutta vahvistettaessa niiden toimintaa ei enää rajoita perinteinen jakolinja. Niiden tehtävänä on vaikuttaa siihen, ettei maailmanlaajuinen kehityskuilu muutu uudeksi poliittiseksi ja sotilaalliseksi jakolinjaksi.