Ulkoasiainministeri Pertti Paasio Jyväskylän yliopistolla 12.11.1990
SUOMI JA UUDISTUVA SUURVALTAPOLITIIKKA
Suomen suhdetta suurvaltapolitiikan niin muuttuviin kuin pysyviinkin asetelmiin on kautta historiamme voimakkaasti sävyttänyt maantieteellinen sijaintimme maailmankartalla. Aikaisemmin se merkitsi joutumista Venäjän ja Ruotsin suurvaltakiistojen välikappaleeksi ja taistelutantereeksi. Myöhempinä aikoina on ollut kyse lähinnä suhteestamme Venäjään ja sittemmin Neuvostoliittoon.
Itsenäisyytemme aikana suhdettamme itäiseen suurvaltanaapuriimme ovat sävyttäneet jossain määrin erilaiset ulkopoliittiset doktriinit. Sotia edeltäneenä aikana esiintyi harrastusta nojata Neuvostoliiton suhteen koetun epävarmuuden ja epäluulonkin vuoksi sen jollakin tavalla määriteltyyn vastavoimaan muualla Euroopassa, vaikka viralliset pyrkimyksemme ilmaistiinkin haluna pysyä puolueettomana.
Sotien jälkeistä uudelleen suunnattua ulkopolitiikkaamme voinee luonnehtia välttämättömyydeksi seistä omilla jaloillamme ja luopua "nojaamispolitiikasta". Jotta tämä olisi mahdollista oli suhteet Neuvostoliittoon rakennettava sellaisiksi, että naapurimme ei koe turvallisuutensa olevan millään lailla uhattuna Suomen taholta tai Suomesta käsin.
Suurvaltojen ristiriidat ja voimakas vastakkainasettelu ovat aivan viime aikoihin asti olleet kansainvälisen politiikan hallitseva ja määräävä tekijä. Suomen
ulkopolitiikan keskeisenä lähtökohtana on ollut pysytteleminen noiden ristiriitojen ulkopuolella.
* * *
Suurvaltajärjestyksen armottomimmat piirteet löytyivät jaetusta Euroopasta. Suursota onnistuttiin välttämään, mutta alettiin vähitellen ja yhä laajemmin oivaltaa, ettei rauhaa voitu kestävällä tavalla rakentaa ideologioiden ja erilaisten poliittisten järjestelmien kilpavarusteluun tukeutuvan antagonismin varaan. Tarvittiin vuoropuhelua.
Vuoropuhelun kausi, liennytyksen kausi, ETYK:in kausi tarjosi Suomelle luontevan ja tervetulleen viitekehyksen. Pyrkimys pysytellä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella, joka aikanaan täsmentyi puolueettomuuspolitiikaksi ja puolueettomuudeksi, johti meidät luontevasti ETYK:in puolueettomien ja sitoutumattomien maiden ryhmään.
* * *
Suurvaltojen suhteet asettuivat 80-luvun puolenvälin jälkeen aikaisemmasta olennaisesti poikkeavalle kehitysuralla vastakkainasettelusta parempaan
yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön.
Kehitys on saavuttanut tähänastisen huipentumansa kommunististen puolueiden yksinvaltaan perustuvien poliittisten ja taloudellisten järjestelmien romahtamisessa. Pluralistinen demokratia on murtautunut läpi, ja suunta kohti markkinataloutta on otettu.
Teemamme kannalta epäilemättä merkittävin muutos on tapahtunut ja tapahtumassa Neuvostoliitossa. Suunta on sielläkin otettu kohti markkinataloutta, ja
monipuoluejärjestelmä on laillistettu.
Jättiläisvaltakunnan muutosprosessi on tänään vaiheessa, jossa on mahdotonta ennustaa murrosvaiheen kestoa enempää kuin sitäkään, minkälaisiin asetelmiin poliittisesti ja taloudellisesti tullaan päätymään.
* * *
Suurvaltojen voima on perustunut korostetusti sotilaalliseen voimaan ja etenkin ydinaseisiin. Muutama vuosi sitten englantilainen historioitsija Paul Kennedy osoitti teoksessaan The Rise and Fall of the Great Powers, että suurvaltojen tuli menestyäkseen arvioida uudelleen taloudellisten voimavarojensa ja sotilaallisen varustautumisen välinen suhde. Vaikka suurvaltojen taloudellinen kestokyky olikin erilainen, ehdytti kilpavarustelu lopulta sekä Neuvostoliiton että Yhdysvaltain voimarat. Presidentti Mauno Koivisto puhui osuvasti "siunatusta rahapulasta" rauhallisen kehityksen
vauhdittajana.
On selvästi havaittu, että vaikutusvalta - myös suurvalta-asema - kansainvälisessä politiikassa on luotava pääasiassa taloudellisin ja teknologian keinoin, ei enää sotilaallisella uhalla. Tällä tosiasialla on mahdollisesti tulevien aikojen suurvalta-asetelmille varsin huomattavaa merkitystä.
Suurvaltojen vahva asema oli epäilemättä seurausta myös muiden heikkoudesta, ei pelkästään niiden absoluuttisesta voimasta. Kansainvälisen järjestyksen moninapaistuessa niiden absoluuttinen voima ei ole sinänsä vähentynyt - ainakaan Yhdysvaltojen kohdalla - vaan ne ovat muiden vahvistuessa menettäneet suhteellista asemaansa.
Neuvostoliitton suurvalta-asema on perustunut maan suunnattomaan sotilasvoimaan ja maantieteellisiin ulottuvuuksiin. Nyt nämä molemmat seikat ovat osoittatuneet sen sisäisten ongelmien keskeisiksi aiheuttajiksi.
* * *
Suurvaltakeskinen maailmanjärjestys antaa ehkäpä nopeastikin tilaa uudenlaiselle järjestykselle. Suurvallat ovat omasta puolestaan esittäneet kansainvälisillä foorumeilla kokonaan uuden kansainvälisen järjestyksen luomista. Vaikka kyse onkin tässä vaiheessa pitkälle deklaratorisesta poliittisesta avauksesta, on tautalla silti vakava huoli siitä, miten suurvaltakeskeisen järjestyksen tilalle voitaisiin luoda väkivallaton maailmanyhteisö.
Suurvaltojen uutta kansainvälistä järjestystä koskevat puheenvuorot on ymmärrettävä avoimeksi kutsuksi ryhtyä todenteolla purkamaan maailmanlaajuisesti väkivaltaa aiheuttavia konfliktipesäkkeitä sekä kehityseroja.
Irakin tunkeutuminen väkivalloin Kuwaitiin toimi tämän prosessin välittömänä laukaisijana. Suurvaltojen välinen yhteistyö mahdollisti YK:n turvallisuusneuvoston toimimisen tavalla, jota varten se aikanaan perustettiin. Pysyvien jäsenten välisen yhteisymmärryksen puuttuminen on tähän asti useimmissa tapauksissa halvaannuttanut YK:n toiminnan.
Lähiaikoina nähdään, minkälainen vaikutus yksimielisyyden vallitessa julistetuilla pakotteilla on varsinaisen päämäärän saavuttamisessa. Tullemme myös näkemään, miten pitkälle suurvaltojen välinen yksituumaisuus yltää. Tällöin on syytä korostaa, että huomioon on otettava kahta useamman turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenen kannanotot. Juuri nyt erityinen huomio kiintyy Kiinaan, joka ennenmuuta valtavan väestönsä vuoksi on määriteltävissä suurvallaksi sekin.
Merkittävänä on pidettävä johtavien suurvaltojen välisen yhteisymmärryksen sitä ulottuvuutta, että ne Helsingin huippukokouksessa ottaessaan kantaa Irakin hyökkäykseen myös periaatteellisella tasolla tuomitsivat suuremman naapurin aggressiot pienempää kohtaan. Tämä on omiaan lisäämään luottamusta siihen, että rauhanomaisilla menettelytavoilla kansainvälisten suhteiden järjestelyissä on suurvaltain varaukseton ja kattava tuki.
On ilmeistä, että jatkossa kahden suurvallan välisen ongelmakentän vaikeimmat asiat eivät enää liity Eurooppaan - vaikka aktiviteetti täällä korkeana jatkuukin - vaan ennenmuuta kolmanteen maailmaan. Esimerkiksi Lähi-idässä ei kyetä aikaansaamaan alueellista turvallisuusjärjestystä ilman suurvaltojen mukanaoloa. Nyt niiden on elettävä yhteistyössä, ei liittoutumalla yksisilmäisesti alueen jonkin osapuolen kanssa. Tämä tulee ilmeisesti
näkymään myös yhdysvaltain ja Israelin suhteiden perustekijöissä.
Persianlahden kriisi on tuonut myös suomelle uudentyyppisiä toimintamalleja. Suurvaltojen välisen vastakkainasettelun puuttuminen on mahdollistanut Suomelle varsin korkean aktiviteetin YK:n turvallisuuneuvostossa ilman, että loukkaisimme puolueettomuuspolitiikkamme perusteita. Uusi suurvaltapolitiikka on muokkaamassa Suomen kansainvälispoliittista kuvaa monipuolisemmaksi.
Suurvaltojen merkityksen siirtyminen sotilaallisesta taloudelliseen ja teknologiseen suuntaan on johtamassa myös siihen, että suurvaltapoliittinen kaksinapaisuus saattaa olla takanapäin. Edessä on todennäköisesti aikaisemmasta poikkeava suurvaltamaisema, monipuolisempi ja ehkä vaikeammin ennustettava.
Turvallisuutta ollaan järjestämässä kauhun tasapainon sijasta järjen tasapainon varaan. Kaavailut luoda ETYK:in puitteisiin aikaisempaa selkeämpiä ja vahvempia instituutioita, joilla olisi turvallisuuspoliittisia tehtäviä, edustavat tätä, nyt vallitsevaa ajatussuuntaa.
Suomi on asianmukaisissa kansainvälisissä yhteykssiä korostanut sitä, että ETYK:in puitteissa tapahtuvan päätöksenteon on myös uusien instituutioiden osalta jatkossakin noudatettava konsensusperiaatetta. Sitoutuessaan ETYK:in uusiin turvallisuusjärjestelyihin prosessin osanottajavaltiot ottavat huomioon, että järjestelmän toimiminen edellyttää yhteisymmärrystä, yhteisymmärystä myös suurvaltojen välillä. Samalla säilyy pientenkin maiden sananvalta.
* * *
Kun eurooppalainen yhteistyö ei enää rakennu suurvaltojen ja niiden ympärille ryhmittyneiden sotilasliittojen vastakkaisuudelle, on arveltu puolueettomien ja sitoutumattomien maiden identiteetin häviävän ja tehtävien päättyvän. Suomen ja sen eurooppalaisten viitekehysten kannalta tämä on tärkeä näkökohta ja näkökulma.
Puolueettomuuden luonne on luonnollisesti muuttumassa muun muutoksen mukana. Puolueettomien ja sitoutumattomien maiden poliittista sillanrakennustaitoa tullaan kuitenkin jatkossakin tarvitsemaan. Kiistat ja kriisitkin muuttavat muotoaan, mutta ne eivät varmaankaan kokonaan häviä.
Meidän ei tule osoittaa mustasukkaisuuden oireita, jos ja kun puolueettomille ja sitoutumattomille ominainen ennakkoluuloton ja sovitteleva käyttäytymismalli yleistyy, päinvastoin.
* * *
Varsinaisia aseriisuntaneuvotteluja ETYK:in puitteissa ovat tähän asti käyneet keskenään sotilasliittoihin kuuluvat maat luvultaan ennen 23, nyt 22. Kaikki 35 (34) ETYK-maata ovat neuvotelleet luottamusta ja turvallisuutta lisäävistä toimista. Sotilasliittojen luonteen voimakkaasti muuttuessa poistuvat tuollaiselle kahtiajaolle aikanaan esitetyt perustelut, onkin nähtävissä, että kaikkia sotilaalliseen turvallisuuteen liittyviä neuvotteluja tulevaisuudessa käydään kaikkien ETYK:in osanottajamaiden kesken, mikä kieltämättä paremmin vastaa ETYK:in periaatteita kaikkien osanottajien tasavertaisuudesta. Helsingissä äskettäin kokoontuneet puolueettomien ja sitoutumattomien maiden ulkoministerit ilmaisivat selkeästi kannattavansa tällaista kehitystä.
Suurvaltapoliittiseen ilmastoon vaikuttaa todennäköisesti edetessään Euroopan yhteisön, EY:n piirissä ilmenevä kehitys kiinteyttää EY:n sisäistä yhteistyönä tavoitteena poliittinen unioni. Sillä, miten kiinteäksi EY:n yhteinen ulko- ja jopa turvallisuuspolitiikka tulee muodostumaan, on monenlaista merkitystä maanosallemme, kenties laajemmaltikin.
Tätä näkökulmaa tarkastellaan huolellisesti mm. Euroopan puolueettomissa maissa, joissa on virinnyt aikaisempaa laajempaa harrastusta integraatioon jopa EY:n täysjäseneksi asti. On perusteltua todeta, ettei meillä vielä nyt ole mahdollisuuksia tietää riittävällä tarkkuudella, millaiseksi ja miten kiinteäksi EY:n poliittinen ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö muodostuu. Niin moni tähän jollakin todennäköisyydellä vaikuttava tekijä on vielä kehittymässä. Aineksia Euroopan talousaluetta pitemmälle meneviin ratkaisuihin ei ole nyt koossa.
Teemamme kannalta mielenkiintoisen tarkastelukulman muodostaa kysymys, onko EY:n sisäinen poliittinen yhdentyminen johtamassa siihen, että yhteisöstä tulee maanosamme rajojen ulkopuolella, kenties globaalisti toimiva suurvaltaan rinnastettava voimakeskus. Euroopassa se tietyssä määrin sellainen jo on. Tätä osoittaa mm. EY:n kasvava ja voimistuva rooli ETYK-prosessissa. Havaitaan, etteivät ETYK:in uudet turvallisuusjärjestelyt
ja toisaalta EY:n poliittisen roolin merkityksen kasvaminen ole välttämättä toistensa vaihtoehtoja vaan samanaikaisesti eteneviä kehitysprosesseja, osittain päällekkäisiäkin.
Vaikka ETYK:n kannalta EY:n aktiivisuus sen puitteissa saattaa vaikuttaa ongelmalliseltakin, on muistettava, että ETYK:n eräänä johtavana periaatteena on rakentua olemassaoleville realiteeteille. Euroopan yhteisö on olemassa oleva eurooppalainen realiteetti mitä suurimmassa määrin.
On esitetty arveluja myös siihen suuntaan, että yhdistyneestä Saksasta kasvaisi taloudellisen voimansa turvin niin merkittävä suurvalta, että se pyrkisi Euroopan yhteisöstä irrallaan olevaksi ja tästä suureksi osaksi riippumattomaksi maailmannäyttämön toimijaksi. Tällä hetkellä mainittu kehitys ei näyttäisi toteutuvan. Saksa on päinvastoin korostanut yhteenkuuluvuuttaan nimenomaan EY:n puitteissa; tämä ei varmaan yksinomaan johdu yhdistymisen aiheuttamista jättiläiskustannuksista.
On siis nähtävissä, että EY on muodostumassa suurvallan kaltaiseksi tekijäksi, joka on kilpailuasemissa Yhdysvaltain ja Japanin kanssa. Tämä korostuu uudessa suurvaltapoliittisessa ilmastossa, jossa talous on aseita vahvempi voimanmittari. Nähtäväksi jää, tuoko uusi suurvalta-asema mukanaan myös uusia suurvaltaristriitoja.
Idän ja lännen yhteistyön lisäksi on eurooppalaisittain kiinnitettävä enenevä huomio siihen, etteivät yhteydet pohjois-etelä -ulottuvuudella huonone vaan paranevat. Olisi kohtalokasta unohtaa kolmannen maailman kasvavat ongelmat. Olisi kohtalokasta luulla, että velvollisuutemme maailman todella köyhiä kohtaan vähenisivät siitä, että taloudellisen avun tarve omassa maanosassamme on voimakkaasti kasvamassa.
Kolmannen nmaailman ahdistusta voidaan pysyvällä tavalla lievittää vain siten, että maailman talousmahdit oivaltavat asian tärkeyden ja tekevät asiaankuuluvat johtopäätökset. Asevarustelun voimakas supistuminen on tuomassa tarvittavia voimavaroja. Tästä puhuminen on Suomenkin rooli korkean kehitysavun maana uudistuvassa suurvaltapoliittisessa tilanteessa.
Taloudellisista ja poliittisista vaikeuksistaan huolimatta itäinen naapurimme tulee myös tulevaisuudessa täyttymään suurvallan tunnusmerkit. Tällaiseen
päätelmään oikeuttavat väestölliset ja maantieteelliset mittasuhteet sekä ennenmuuta sotilaallinen voima. Talouden aikanaan elpyessä ja maan valtavien voimavarojen tullessa käyttöön kuvaa täydentävät myös modernimmat suurvallan tunnukset.
* * *
Suurvaltojen välisillä konflikteilla ja tarpeella pysytellä niistä erossa on ollut suomalaiselle ulkopoliittiselle oppirakennelmalle perusluonteinen merkitys. Sen
on sanellut historiallinen kokemuksemme. Meidän on syytä ottaa tämä tausta edelleenkin huomioon. Muuttunut suurvaltapoliittinen ja muukin ilmapiiri ovat kuitenkin toivottavasti johtamassa siihen, että me vähemmän pohdimme, minkä ulkopuolella meidän olisi viisasta pysyä, ja enemmän sitä, miten parhaiten ja tehokkaimmin osallistuisimme eurooppalaisissa ja laajemmissakin puitteissa kehittyvään ja syvenevään yhteistyöhön.