Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkisto ja kronologia
Lisää kirjanmerkki

Ulkoasiainministeri Paavo Väyrysen esitelmä 12.3.1992 Tukholmassa Försvarshögskolan'issa

POHJOLAN TURVALLISUUS UUDESSA EUROOPASSA

Pidän tämän esitelmän mielenkiintoisessa tilanteessa. Pohjolan kansainvälinen ympäristö on rajusti muuttunut. Kahden suurvallan hallitsema maailmanjärjestys on siirtynyt historiaan. Euroopan jako kahteen toisilleen vastakkaiseen sotilaalliseen liittoutumaan on päättynyt.
Maanosamme valtiollisia rajoja on muutettu rauhanomaisesti. Eivätkä Euroopan syvälliset muutokset ole vielä suinkaan pysähtyneet, murrosvaihe jatkuu edelleen.

Tapahtuneiden ja meneillään olevien muutosten merkitystä kuvaa se, että puhumme nyt Pariisin peruskirjan mukaisesti "uudesta Euroopasta".

Suomessa muutos vanhasta Euroopasta uuteen on koettu hyvin myönteisesti. Tärkeintä on se, että suursodan uhka on väistynyt. Kahtiajaosta ja vastakkainolosta on siirrytty yhteistyöhön, joka perustuu yhteiselle arvoperustalle. Varustelukilpailusta on siirrytty
aseidenriisunnan ja yhteistyöhön perustuvan turvallisuuden kauteen. Lähiympäristössämme nämä muutokset vaikuttavat myönteisesti. Suhteemme Venäjään noudattavat uuden Euroopan periaatteita. Baltian maat ovat itsenäistyneet. Itämeren piirissä on syntynyt perusta kaikkien alueen valtioiden hedelmälliselle yhteistyölle.

Vaikka koemme viime vuosien kehityksen hyvin myönteisesti, emme ole sulkeneet silmiämme niiltä kiistattomilta ongelmilta, joita kohtaamme uudessa Euroopassa. Näemme erityisesti kaksi toisiinsa liittyvää tekijää, jotka uhkaavat maanosamme vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia: taloudellinen ja sosiaalinen kuilu maanosamme länsi- ja itäosien välillä sekä kansallisuuksien väliset ristiriidat itäisessä Euroopassa.

Uudessa Euroopassa tarvitaan uudenlaista turvallisuuspolitiikkaa. Vastuu maanosamme turvallisuudesta on nyt todella yhteinen: meidän tulisi pystyä yhdessä estämään, hillitsemään ja hallitsemaan maanosamme sisäisiä konflikteja. Turvallisuutta tukevan yhteistyön on
ulotuttava kaikille elämän aloille. Erityisen tärkeää on taloudellisen hyvinvoinnin edistäminen itäisessä Euroopassa.

Kylmän sodan kaudella kukin pohjoismaa kykeni huolehtimaan omasta turvallisuudestaan tavalla, joka otti huomioon muiden pohjoismaiden edut ja oli samalla sopusoinnussa kansainvälisen yhteisön etujen kanssa. Uskon, että pystymme siihen myös uudessa Euroopassa.
Lähtökohtanamme tulee olla kestävä arvio siitä, mikä yhtäältä vanhasta on jäljellä ja mikä toisaalta uudessa on oleellista.

Pohjolan maiden perusedut ovat edelleen yhteiset: meidän tulisi kyetä edistämään rauhanomaista ja vakaata kehitystä erityisesti omalla lähialueellamme Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella. Uudessa Euroopassa meillä on tarve ja mahdollisuudet laajentaa
turvallisuuspoliittista ja siihen läheisesti liittyvää muuta yhteistyötämme.

***

Suomen pyrkimyksenä on todellisen ja kestävän turvallisuuden takaaminen. Lähtökohtinamme ovat maantieteellinen asemamme ja historiaamme perustuvat kokemuksemme. Pyrimme turvaamaan kansalliset etumme muuttuvassa maailmassa tavalla, joka on sopusoinnussa muiden kansojen ja koko kansainvälisen yhteisön etujen kanssa.

Suomi pyrkii siihen, että maamme voisi olla puolueeton suhteessa lähialueillamme tulevaisuudessa mahdollisesti syttyviin sotiin tai selkkauksiin - siis olla niiden ulkopuolella. Puolueettomuuspolitiikkamme ydintä voidaan luonnehtia sotilaalliseksi liittoutumattomuudeksi ja
itsenäiseksi puolustukseksi. Turvallisuuspolitiikan tärkeänä osana on suorituskykyisen, turvallisuusympäristöön nähden uskottavan itsenäisen kansallisen puolustuskyvyn ylläpitäminen.

Kylmän sodan kaudella Pohjois-Euroopan vakaa tilanne perustui siihen, että Neuvostoliitolle tärkeiden sotilaallisten kohteiden läheisyydessä oli kaksi puolueetonta maata - Ruotsi ja Suomi minkä lisäksi Norjalla ja Tanskalla oli NATO-yhteistyössään omaehtoisia rajoituksia, joiden mukaan ne eivät rauhan aikana ottaneet alueelleen vieraita tukikohtia eivätkä ydinaseita.

Uudessa Euroopassa Neuvostoliiton paikalla on demokratiaan ja markkinatalouteen suuntautuva Venäjä, jonka kehitykseen liittyy kuitenkin vielä pitkään epävarmuutta. Ainakin näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa on kaikkien kannalta järkevää, että Pohjolan vakiintunut turvallisuuspoliittinen asetelma säilyy ennallaan. Näin sanoessani otan tietysti huomioon sen mahdollisuuden, että tulevaisuudessa
Pohjois-Euroopan geopoliittinen tilanne saattaa oleellisella tavalla muuttua.

Tältä pohjalta valmistaudumme hakemaan Euroopan yhteisön jäsenyyttä. Olemme valmiit osallistumaan sen yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan Maastrichtissa päätetyllä tavalla. Samalla annamme aktiivisen panoksemme ETYKiin nojautuvan yleiseurooppalaisen
turvallisuus- ja yhteistyöjärjestelmän vahvistamiseen.

***

Viittasin edellä Pohjois-Euroopan sotilaalliseen turvallisuuteen ja tarpeeseen ylläpitää tämän alueen vakautta. Tässä suhteessa tarvitaan tiettyä jatkuvuutta.

Samalla on syytä korostaa, että myös täällä Pohjolassa on nyt uusi turvallisuusympäristö uudentyyppisine uhkineen ja haasteineen. Ne meidän on otettava yhdessä vastaan.

Suomen asema on ollut mielenkiintoinen. Euroopan vallankumouksellinen muutos alkoi itäisestä Keski-Euroopasta ja Venäjältä, missä se edelleen jatkuu. Olemme seuranneet tarkkaan naapurimaamme tapahtumia ja pyrkineet ottamaan ne omassa politiikassamme varteen.

Viime syksynä käynnistimme sopimusjärjestelyjä koskevat neuvottelut sekä Neuvostoliiton että Venäjän kanssa. Niinpä olimme ensimmäinen länsimaa, joka saattoi allekirjoittaa sopimuksia Venäjän kanssa. Perussopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä voitiin yhteisesti todeta,
että vuoden 1948 sopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä lakkasi olemasta. Samassa tilaisuudessa allekirjoitettiin Suomen ja Venäjän välinen kauppasopimus sekä sopimus yhteistyöstä Muurmanskin, Karjalan ja Pietarin alueiden kehittämiseksi.

Viimeksi mainittu sopimus, lähialueyhteistyön puitesopimus, luo perustan tärkeälle uudelle ulottuvuudelle meidän idänsuhteissamme. Suomen - ja koko Pohjolan kannalta katsoen on hyvin tärkeää saada aikaan myönteistä kehitystä Venäjällä ja etenkin meitä lähellä
olevissa Venäjän osissa.

Venäjän ja Pohjolan välinen raja on ainutlaatuinen verrattuna muihin entisen Neuvostoliiton rajoihin: vain täällä Venäjä ja IVY rajoittuvat kehittyneeseen markkinatalousmaahan - Norjaan ja Suomeen. Tämä ainutlaatuisuus merkitsee sitä, että täällä elintasokuilu on jyrkempi
kuin missään muualla entisen Neuvostoliiton rajoilla. Toisaalta täällä avautuu myös erityisiä yhteistyön mahdollisuuksia: Pohjolaan rajoittuvissa Venäjän osissa toteutettavissa yhteishankkeissa voidaan tukeutua Norjan ja Suomen valmiiseen infrastruktuuriin. Nämä alueet voisivat toimia eräänlaisena uudistusten ja kehityksen laboratoriona, jossa saatavia kokemuksia voitaisiin käyttää hyväksi Venäjän muissa osissa. Venäjän kannalta katsoen kysymys on alueesta, jolle ulkomaisia investointeja voitaisiin helpoimmin saada.

Tässä on mielestäni tärkeä pohjoismaisen yhteistyön kohde. Meidän tulisi keskittää apumme itäiselle Euroopalle ennen muuta meitä lähellä oleville alueille: Muurmanskin, Karjalan ja Pietarin alueille, Baltian maihin ja myös Puolaan. Meidän tulisi toimia niin, että saisimme muut länsimaat täysipainoisesti mukaan tähän työhön. Itämeren valtioiden neuvoston perustaminen ja useiden pohjoismaiden tuleva jäsenyys Euroopan yhteisössä saattavat parantaa meidän mahdollisuuksiamme tässä suhteessa.

Suotuisa taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys Pohjolanläheisyydessä luo meille vakautta, turvallisuutta ja hyvinvointia. Tätä meidän on kaikin tavoin edistettävä.

***

Kaksinapaisen poliittisen ja sotilaallisen asetelman murtuminen mullistaa Pohjolan turvallisuusympäristöä myös sotilaallisessa mielessä. Vaikka Pohjois-Euroopan geopoliittinen perusasetelma on säilynyt ainakin pääosin ennallaan, ovat tähän tilanteeseen liittyvät uhkakuvat muuttuneet.

Sotilaallisesti katsottuna olemme yhä tekemisissä itärajan taakse sijoitetun valtaisan asevoiman kanssa. Se kuuluu kylmän sodan perintönä Venäjän käsiin jäävään ylenmääräiseen kalustoon, joka on vastaisuudessa TAE-sopimuksen rajoitusten ja avoimuusmääräysten alaisena.

Nopeaa asevoiman vähentymistä ei kuitenkaan välttämättä ole luvassa Pohjolaan rajoittuvissa Venäjän luoteisosissa, Kuolan tai Pietarin alueilla. Myöskään entisen Neuvostoliiton asevoimien joukkojen vetäytyminen itsenäisten Baltian maiden alueelta ei ehkä tapahdu
kovin nopeasti.

Kysymyksen ratkaisu on nähtävä ensisijaisesti syvällisen ja pitkäaikaisen sotilaallisen rakennemuutoksen näkökulmasta. Tämän vuoksi pidämme tärkeänä sitä kylmän sodan jälkihoitoa, uudenlaista ja käytännönhakuista turvallisuus- ja puolustuspoliittista yhteistyötä, johon
Naton aloitteesta on ryhdytty Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvostossa (NACC).

Naton esittämän ohjelman mukaisesti yhteistyöneuvoston käytännön työ keskittyy TAE-sopimuksen täytäntöönpanon tukemiseen, asevoimien uudistamiseen puolustuksellisen doktriinin ja demokraattisen valvonnan periaatteiden mukaisesti sekä puolustusteollisuuden konversioon ja tutkimus- ja ympäristönsuojelukysymyksiin.

Uudenlaista turvallisuusyhteistyötä voidaan harjoittaa myös kahdenvälisesti tai kolmikantayhteistyönä tai ETYKin puitteissa.

Kun keskieurooppalaiset entiset Varsovan liiton maat ja Baltian maat uudelleenrakentavat asevoimiaan, voidaan kysyä, eikö Suomen ja Ruotsin kaltaisilla mailla olisi niille annettavana asiantuntijatietoa ja kokemusta puolustuksellisen ja kustannustietoisen asevoimien
rakentamisessa?

Pohjoismaat voisivat antaa rakennemuutokseen yhteisen alueellisen panoksensa tukemalla aseteollisuuden konversiota Pietarin alueella. Sen onnistumisella olisi laajoja heijastusvaikutuksia Venäjän kykyyn ohjata kylmän sodan aikana militarisoitunutta yhteiskuntaa ja
taloutta demokratian ja markkinatalouden tielle.

Olemme Suomessa hankkineet tuntumaa konversioyhteistyöhön. Niin Suomessa kuin muissakin pohjoismaissa voitaisiin ja tulisi tehdä paljon enemmän. Kaikki hallussamme oleva tieto kertoo konversion ratkaisevasta merkityksestä, mutta samalla tehtävän mittasuhteista ja
ongelmista. Tässä on lähialueyhteistyön mittava työkenttä, johon olisi voitava valjastaa kaikkien länsimaiden voimavarat.

Myös ydinaseriisunta näyttäytyy uudessa tilanteessa ennen muuta yhteistyönä kylmän sodan rakenteiden purkamisessa. Siinä on ensisijaisesti kysymys ydinaseiden leviämisen estämisestä ja teknologian hallinnasta.

IVYn ydinaseiden kuljettaminen, varastoiminen ja hävittäminenon tavatontehtävä, jonka ympäristövaikutukset koskettavat myös Pohjolan
lähiseutuja Kuolan ja Pietarin alueita. Ruotsin ja Suomen kannattaisi yhteisesti arvioida, minkälaisen teknisen, taloudellisen tai muun panoksen voisimme antaa tähän tehtävään, vaikka emme ymmärrettävästi voikaan olla tekemisissä itse ydinräjähteiden käsittelyn
kanssa.

***

Historiallinen muutos on luvassa ydinaseiden roolissa ja ryhmittämisessä Pohjolan lähiympäristössä. Yhdysvaltain ja Venäjän meri- ja maasijoitteisten taktisten ydinaseiden poistaminen vahvistaa toteutuessaan sotilaallista vakautta. Se vähentää paineita tai todennäköisyyttä Pohjolan alueen tai ilmatilan hyväksikäyttämiseen kriisissä.

Samalla toteutuu käytännössä yksi Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä koskeneen ajatuksen perustavoitteista, kun Pohjolan alueeseen sijaintinsa ja kantamansa perusteella erityisesti yltävät ohjukset poistetaan.

Jatkossa Pohjolan kannalta on tärkeätä sen varmistaminen, että ilma- ja merisijoitteisten strategisten aseiden korostuminen ei horjuta pohjoisten alueiden vakautta.

Pohjolan tulee hyötyä täysimääräisesti siitä tavanomaisen asevoiman vähentämisestä sekä sotilaallisen vakauden ja avoimuudesta kasvusta, joka on käynnissä uudessa Euroopassa. Tämän tavoitteen edistäminen avaa mahdollisuuksia pohjoismaiden yhteistyölle eikä jako
sotilaallisesti liittoutuneisiin ja liittoutumattomiin ole siinä entisentapaisena esteenä.

Euroopan uudessa turvallisuuspoliittisessa asetelmassa korostuvat turvallisuuden paikalliset ja alueelliset tekijät. Pohjoismaista turvallisuuspoliittista vuoropuhelua, jota harjoitettiin Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä käsitelleessä työryhmässä, tulee jatkaa konkreettisena ja tuloshakuisena.

Ajattelen ennen muuta alueellisten järjestelyjen edistämistä Helsingin huippukokouksen jälkeen käynnistyvässä ETYKin turvallisuusfoorumissa. Alueelliset neuvotteluprosessit voisivat olla osanotoltaan avoimia ja toimia yhteisen foorumin puitteissa, yhteisten
periaatteiden ohjaamina.

Lisääntyvät avoimuusvaatimukset tuovat uusia haasteita Suomelle ja Ruotsille. Ne ovat olleet syrjässä sotilasliittoihin kuuluneiden maiden neuvottelufoorumeista, joiden tuloksia ryhdytään soveltamaan myös ulkopuolella olleisiin maihin.

Valvontalentoja koskeva open skies -sopimus, joka on valmistumassa allekirjoitettavaksi, on hedelmällinen ja luonteva yhteistyökohde Suomelle ja Ruotsille. Olemme yhdessä tarkkailijoina vaikuttaneet sopimuksen sisältöön ja pyrimme sen osanottajaksi mahdollisimman pian.
Jatkossa avautuu mahdollisuuksia tekniseen yhteistyöhön valvontalentoja suoritettaessa.

Toinen ajankohtainen kysymys on TAE-sopimuksen ja Wienin LTL-asiakirjan valvontaa ja tiedonvaihtoa koskevien määräysten harmonisoiminen. Tässä yhteydessä meidän on pyrittävä siihen, että Suomen ja Ruotsin asevelvollisuusarmeijaan liittyvät erityispiirteet otetaan asianmukaisesti huomioon. Voimme hyötyä toistemme näkemyksistä hakiessamme ratkaisua tähän kysymykseen.

***

Historian ja geopolitiikan johdosta Pohjolan turvallisuuspoliittinen ympäristö on perinteisesti nähty suurvaltakeskeisenäjasotilaallis-strategisten
tekijöiden hallitsemana. Euroopan uusi turvallisuusarkkitehtuuri tuo Pohjolan kiinteämmäksi osaksi Eurooppaa. Tämä tilanne ei ole
yksinkertainen millekään pohjoismaalle. Niiden on löydettävä uudet sovellutukset pohjoismaisille ratkaisuilleen mukautumalla ja osallistumalla Euroopan muutokseen.

Viime aikoina on viritelty keskustelua siitä, tulisiko ja miten Suomen ja Ruotsin tiivistää keskinäistä turvallisuuspoliittista yhteistyötä ja ulottaa se myös puolustusyhteistyön alueelle. Tämä on mitä luonnollisin kysymys.

Suomen ja Ruotsin välillä on ollut ja on jatkossakin puolustuspoliittista yhteistyötä esimerkiksi varustehankinnoissa, rauhanturvatoiminnassa ja turvallisuuspoliittisessa vuoropuhelussa sekä aseidenriisuntaneuvotteluissa .

Pisimmälle menneissä ehdotuksissa on puhuttu Suomen ja Ruotsin yhteisestä puolustuksesta tai puolustusliitosta. Tämä on vääränsuuntaista keskustelua. Nykyisessä Euroopan muutoksessa ei ole syytä tai tarvetta uusiin sotilaallisiin liittositoumuksiin.

Puolustusratkaisun perustehtävä on ennaltaehkäisevä. Sotilaallisen liittorakenteen ulottaminen uudella tavalla Pohjolan alueelle saattaisi luoda nykyisessä, yhä muuttuvassa tilanteessa enemmänkin epävakautta kuin vakautta.

***

Suomen ja Ruotsin sekä muiden pohjoismaiden kokemusta ja panosta tarvitaan ETYKin toimintakyvyn vahvistamisessa ja Euroopan muutoksessa kohti turvallisuusjärjestelmää, jossa sotienesto ja kriisinhallinta tapahtuu yhteistyössä ja yhteisten instituutioiden kautta.

Yksi ajankohtainen tehtävä on rauhanturvatoiminta ETYKin puitteissa.

Monet esittävät epäilyjä sitä kohtaan. Huomautetaan, ettei ETYKillä ole vaadittavaa oikeudellista perustaa tai sitovaa päätöksentekomenettelyä. ETYKin toiminnan pelätään heikentävän YK:n rauhanturvatoiminnan asemaa tai olevan päällekkäistä voimavarojen tuhlausta.

Ratkaisua voidaan lähestyä käytännöllisellä tavalla, joka on realistinen eikä edellytä ETYKin perusluonteen
muuttamista.

Pohjoismaat voisivat ottaa oman mallinsa pohjalta ETYKin rauhanturvatoiminnan kehittelyn turvallisuuspoliittisen yhteistyönsä uudeksi painopistealueeksi. Ne voisivat olla yhteistyössä muiden samanmielisten maiden kuten Sveitsin ja Itävallan kanssa.

Pohjoismaat pitävät yllä valmiutta ja koulutusta YK:n rauhanturvatoimintaan ja harjoittavat keskinäistä yhteistyötä ja kokemustenvaihtoa.

Eikö voitaisi ajatella samantapaisen käytännön soveltamista koordinoidusti ja yhteistyössä kaikkiin ETYK-maihin? ETYK-maat voisivat yhteisenä velvoitteenaan sitoutua ylläpitämään kansallista rauhanturvavalmiutta, joka voitaisiin tarpeen mukaan ottaa yhteisin päätöksin
käyttöön.

Vakaa taloudellinen perusta voitaisiin luoda siten, että kaikki maat sitoutuisivat osoittamaan puolustusmenoistaan määrätyn osuuden YK:n ja ETYKin rauhanturvatoimintaan, osin oman valmiuden ylläpitämiseen ja osin yhteisten järjestelyjen rahoittamiseen.

Suomen viime vuoden puolustusmenoista rauhanturvatoiminnan osuus oli kahden prosentin luokkaa. Toimivaan kansainväliseen järjestelmään riittäisi selvästi pienempikin keskimääräinen panostus.

***

Euroopassa tulee asettaa yhteiseksi pidemmän aikavälin tavoitteeksi uudentyyppisen kollektiivisen turvallisuuden järjestelmän luominen ETYKin vahvistamisen kautta.

Tällainen kollektiivinen turvallisuusjärjestelmä rakentuisi osana Euroopan jatkuvaa syvää muutosta, poliittista ja taloudellista yhdentymistä ja
turvallisuuspoliittista yhteistyötä. ETYKin varaan nojautuva alueellinen järjestely rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi on sopusoinnussa YK:n peruskirjan periaatteiden kanssa. Euroopan valmius tukisi YK:n vahvistamista.

Natolla on keskeinen vakauttava merkitys Euroopalle. Sotilasliiton edustama kollektiivinen turvallisuus perustuu jäsenmaiden yhteiseen puolustukseen ulkoista uhkaa vastaan. Tämä Naton sotilaallinen perustehtävä säilyy ennallaan huolimatta sen poliittisen roolin
laajentumisesta.

ETYKin tehtävänä on kaikkien osanottajamaiden keskinäisten ristiriitojen ennaltaehkäisy ja rauhanomainen ratkaiseminen sekä kriisien hallinta. Tämäntapainen kollektiivinen turvallisuus edellyttää sitoutumista yhteisiin periaatteisiin ja normeihin sekä yhteisiin menettelytapoihin niiden ylläpitämiseksi. Näihin keinoihin tulee kuulua myös yhteisesti sovittavat pakotteet.

Euroopan kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän toiminta ristiriitatilanteissa voisi perustua työnjaolle. ETYK tarjoaisi periaatteet ja foorumin
yhteisten päätösten tekemiselle. Käytännön toiminta kuten rauhanturvatoiminta nojautuisi osanottajamaiden ja niiden yhteistyöjärjestöjen voimavaroihin.

***

Uuden Euroopan oloissa ETYKillä on tärkeä turvallisuuteen liittyvä tehtävä myös taloudellisen yhteistyön edistämisessä. Idän ja lännen välisen taloudellisen ja sosiaalisen kuilun tasoittamiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen. Ensi sijassa on kysymys ratkaisuista,
joilla edistetään uusien demokratioiden, Baltian maiden ja IVY-maiden siirtymistä markkinatalouteen ja niiden yhdentymistä Länsi-Euroopan vapaakauppa-alueeseen. Mutta lisäksi tarvitaan mittavia investointeja niiden taloudellisen ja yhteiskunnallisen perusrakenteen kehittämiseksi.
Tässä tarvitaan hallitusten välistä monenkeskistä yhteistyötä yleiseurooppalaisissa puitteissa, sillä kysymys on ensi sijassa julkisista investoinneista valtioiden rajat ylittäviin kuljetus-, tietoliikenne- ja energiaverkkoihin. Osan näistä investoinneista maksavat läntiset teollisuusmaat.

Helsingin seurantakokouksessa olisi käytävä perusteellinen keskustelu eurooppalaisen yhteistyön organisaatioista. Olemassaolevat päällekkäisyydet olisi poistettava ja uusien syntyminen olisi estettävä. Toisaalta olisi huolehdittava siitä, että kaikki tärkeä tulee tehdyksi.

Talousyhteistyön foorumiksi voisi sopia jokin voimassaoleva elin, jonka tehtäväkenttää laajennettaisiin käsittämään infrastruktuurin kehittämisen.

Lisää kirjanmerkki