Tasavallan presidentin puhe talvisodan 50-vuotismuistotilaisuudessa Finlandia-talossa 13.3.1990

Aseiden vaikeneminen viisikymmentä vuotta sitten merkitsi Suomelle 105 päivää kestäneen kansallisen painajaisen loppumista.

Sotaan oli jouduttu, sitä ei oltu haluttu eikä siihen uskottu jouduttavan.

Suomen hallitus ei syksyllä 1939 valinnut sotaa myönnytyksiä siedettävämpänä vaihtoehtona. Hallitus oli toivonut voivansa välttää sekä vaarallisiksi katsotut myönnytykset että sodan.

Suomen hallituksessa oli tosin ollut edustettuna kaksi näkökantaa: Toisen mukaan oli mentävä myönnytyksissä pitkällekin, jos sodan vaara kävi ilmeiseksi; toisen mukaan hyökkäys oli tulossa joka tapauksessa, parempi ottaa se vastaan edempänä kuin taaempana.

Luottamuspula Suomen ja Neuvostoliiton välillä oli molemminpuolinen. Neuvostoliitto ei luottanut Suomen kykyyn ja haluun torjua alueensa käyttö mahdolliseen Neuvostoliiton vastaiseen hyökkäykseen. Tämän luottamuksen puutteen merkitystä ei Suomessa ymmärretty. Suomessa luotettiin tehtyihin sopimuksiin ja Kansainliittoon eikä varoituksen ääniä haluttu kuunnella.

Kummallakin puolella oli varsin paljon sitä käsitystä, että jännityksen ei tarvitsisi purkautua sodaksi, että voiman näyttö riittäisi eikä sen käyttöön tarvitsisi turvautua.

Toisin kävi: Sodasta tuli katkera ja sen uhrien luvusta suuri.

Minun on vaikea hyväksyä sellaista ajatusta, että sota olisi ollut väistämätön puhumattakaan siitä, että se olisi ollut kansakunnan tulevaisuutta ajatellen tarpeellinen.

Mutta kun se tuli, kun hallitus ei toimillaan kyennyt sitä väistämään, se oli otettava vastaan ja se oli kestettävä. Se, että se kestettiin, sillä on ollut suunnaton kansallista identiteettiä ja maan kansainvälistä kuvaa rakentava vaikutus.

Väkivallan käytön periaatteellinen vastustaminen on sekin kunnioitusta ansaitseva asennoituminen. Mutta että se olisi kansakunnan kannalta yleisesti omaksuttuna hyödyllinen periaate, se on eri asia. On nähtävissä tapauksia, jolloin järjestäytyneellä puolustautumisella selvitään vähäisemmin tappioin, kuin alistumisella ja antautumisella.

Maailmalle levisi ihannoitu ja pelkistetty kuva talvisodasta. Monessa maassa Suomen kuva kirkastui erityisesti siitä syystä, että niissä haluttiin valaa uskoa omiin mahdollisuuksiin pitää puolia ylivoimaa vastaan.

Suomi oli sodan alussa yksin, mutta sai sen kuluessa kansainvälistä tukea. Tärkeätä osaa näyttelivät länsiliittoutuneiden suunnitelmat tulla aseellisesti Suomen tueksi, mutta tärkeintä osaa niin sotaponnistelujemme hyväksi kuin rauhan aikaansaamiseksi näytteli Ruotsi, josta tuli myös merkittävä määrä vapaaehtoisia.

Rauha oli kuitenkin pyrittävä solmimaan ja se myös saatiin aikaan. Tykit lakkasivat jyskyttämästä. Tuli hiljaisuus ja tulivat muut murheet.

Kun rauha tuli, se tuli yllätyksenä. Kansaa ei oltu siihen valmisteltu, eikä oltu valmisteltu myös suunnitelmia rauhan varalle. Hallitus ei ollut varustautunut siihen, että luovutettavaksi tulevien alueiden väestö lähestulkoon kokonaisuudessansa olisi valmis lähtemään kotikonnuiltansa.

Väki kuitenkin lähti muuhun Suomeen, mikä aiheutti suuria välittömiä vaikeuksia, mutta loi paremmat edellytykset tulevaisuudelle.

Talvisodan rauha loi kestävän asetelman. Suomi tosin koetti vielä kerran sodalla saada menetettyä aluetta takaisin, ja ennen uutta rauhaa vuonna 1944 Neuvostoliitto vaati Suomelta ehdotonta antautumista ja sen joukkojen tehtäväksi oli annettu edetä Suomen sisäosiin. Suomen armeijan tehostunut vastarinta ja rintaman vakiintuminen kesällä 1944 loivat edellytykset toisenlaiselle ratkaisulle. Jatkosodan lopputulos oli kuitenkin se, että talvisodan rauhan asetelma pääpiirteissään pysyi.

Me olemme sen jälkeen rakentaneet maatamme. Olemme olleet todistamassa maailman ja Euroopan muuttumista ja myötävaikuttaneet siihen. On ollut kylmää sotaa, liennytystä, vastakkainasettelua ja yhteisymmärrystä.

Oma maamme on voimistunut, asemamme vahvistunut.

Mutta maantieteellinen asemamme ei ole muuttunut, eivätkä historialliset kokemuksemme.

Venäjä - Neuvostoliitto on ollut, on ja tulee olemaan naapurimme, jonka kanssa meidän on tultava toimeen ja jonka kanssa me olemmekin tulleet vuosi vuodelta yhä paremmin toimeen.

Maittemme väliset suhteet ovat selkeästi määriteltyinä tekemissämme rauhansopimuksissa sekä vuonna 1948 solmitussa YYA-sopimuksessa, jonka merkitys on osoittautunut kestäväksi.

Pitkään oli epätietoisuutta Neuvostoliiton suhtautumisesta Suomen puolueettomuuteen, mutta presidentti Mihail Gorbatshovin viimesyksyisen vierailun jälkeen tämäkin asia on saanut meitä tyydyttävän ratkaisun.

Ne ikäluokat, jotka kävivät kuolemanvarjon maassa ja tulivat sieltä takaisin, antavat arvoa ystävyydelle, kansojen veljeydelle, kiistakysymysten rauhanomaiselle ratkaisulle, toinen toisensa kunnioittamiselle ja yhteiselle vastuulle tulevaisuuden ja tulevien sukupolvien edessä.

Me haluamme palauttaa mieliimme ja nuorempien sukupolvien tietoisuuteen talvisodan vaiheet nyt, kun näistä kansamme historian kannalta ratkaisevan
tärkeistä ajoista on kulunut puoli vuosisataa.

Moni meistä muistaa itse tuon ajan, rintamalla velvollisuutensa suorittaneena tai kotirintaman pelot kokeneena. Sodassa kaatuneiden tai haavoittuneiden omaiset ja kotinsa rauhanteossa menettäneet ovat joutuneet elämään nämä vuosikymmenet raskaiden, mutta myös rakkaiden muistojen parissa. Me ymmärrämme myös ne kärsimykset, jotka sota silloiselle vastustajallemme tuotti.

Kansakunta on pysyvästi kiitollinen velvollisuutensa täyttäneille kansalaisilleen. Erityisesti on syytä muistaa niitä, jotka menivät velvollisuutensa suorittamista
pidemmälle, niitä, jotka tulivat, vaikka ei oltu kutsuttu, jotka tekivät, vaikka ei oltu vaadittu.

Talvisodan muistojuhla on haluttu ajoittaa rauhan solmimispäivään. Vaikka rauha oli raskas, se oli kunniallinen. Tärkeintä oli turvata kansakunnan tulevaisuus ja lopettaa verenvuodatus. Tämän talvisodan rauha teki mahdolliseksi.

Eurooppa on viime vuosikymmenet saanut nauttia rauhasta ja vauraudesta, vaikka maailmalla yleensä ei näin ole ollut asianlaita. Aseistautumisen kierre on katkaistu. Suuren aseellisen selkkauksen vaara on pienentynyt, vastakkainasettelu lieventynyt.

Elämme uuden toivon elähdyttävää aikaa.